Hemby
27.10.2023 - 3 min
Tässä pikaoppaasaa kerromme, miten pidät huolta ikääntyneen läheisesi kodin siisteydestä ja turvallisuudesta.
Kodin siisteys on tärkeä elementti tukemaan ikäihmisen itsenäistä elämistä, mutta se voi samalla olla haaste oma-aloitteisuuden ja toimintakyvyn heikentyessä.
Siivoukseen on syytä harkita apua, jos:
Kodin pinnat alkavat näyttää epäpuhtailta
Kylpyhuone tai keittiö kerää tahroja
Jääkaappi on täynnä pilaantuneita ruokia
Roskia alkaa kasaantua ympäri asuntoa
Vanhuksen kodin siivoamisessa kohtaa usein haasteita, joita tavalliset siivousyritykset tai jopa monet kotihoitoalan siivoojat eivät huomioi. Monesti siivouspalveluilla on nykyään niin tarkoin määritellyt tehtävälistat ja ohjeet, etteivät he huomioi asiakkaan aitoja tarpeita.
Tavallinen esimerkki seniorin arjesta on usein seuraavanlainen: lehtiä tai roskia on kerääntynyt asuntoon. Siivoojat eivät vie niitä roskiin vaan siirtävät vain pois edestä, vaikka juuri roskien vieminen olisi seniorille haaste.
Lisäksi kaikki ylimääräinen työ tulee sopia etukäteen ja siitä veloitetaan erikseen. Tällaisia lisäpalveluita ovat esimerkiksi jääkaappien ja roskatilojen siivoaminen, jotka ovat kuitenkin kriittisiä ikäihmisen hyvinvoinnille.
Kun valitsette siivousapua seniorin kotiin, kannattaa varmistaa, että ainakin seuraavat asiat kuuluvat siivoukseen tai on huomioitu siivouksen järjestämisessä:
Sisäänpääsy asuntoon. Tehkää esim. avainsopimus, jotta siivooja pääsee asuntoon myös sillin, jos seniori on unotanut käynnin.
Oman nimetty siivooja. Erityisesti muistisairaille on tärkeää, että sama siivooja hoitaa suurimman osan käynneistä. Tämä vahvista turvallisuuden tunnetta, kun vierailijoiden vaihtuvuus vähenee.
Jääkaappi, roskatilat, WC ja kylpyhuone eivät aina kuulu siivoukseen ja ne tulee pyytää erikseen. Pyytäkää myös, että pilaantuneet ruoat heitetään roskiin.
Roskien vieminen jäteastioihin. Seniorille roskien vieminen voi olla haastavaa, joten niiden viemistä kannattaa pyytää siivouspalvelulta.
Pyykkien peseminen ja lakanoiden vaihtaminen kannattaa pyytää osaksi siivousta.
Mahdollisten vikojen ilmoittaminen. Pyytäkää, että esim. valaisimien palamisista, WC-paperin loppumisesta tai kahvojen rikkoutumisesta ilmoitetaan.
Varmista, ettei palvelusta makseta arvonlisäveroa. Kotipalvelut ovat ALV-vapaita, jos toimintakyky on alentunut iän tai sairauden takia.
Kannustakaa siivoojaa keskustelemaan seniorin kanssa, jolloin tästäkin syntyy sosiaalinen hetki.
”Perustin Hembyn, koska halusin parempaa tukea äidilleni. Hän oli ensimmäinen asiakkaamme, nyt autamme jo satoja senioreita ja lapsiperheitä.”
Richard Nordström
Perustaja, Hemby
Hemby on uuden ajan hoivapalvelu, joka tuo mielenrauhaa asiakkaamme ja hänen omaistensa arkeen. Tarjoamme henkilökohtaista arjen apua, hoivaa ja siivousta aina samalta, luotettavalta avustajalta, hoitajalta tai siivoojalta. Jo tuhannet tyytyväiset asiakkaat luottavat meihin päivittäin.
Hemby auttaa kaikkia – vauvasta vaariin. Siksi emme ole vain hoivapalvelu, vaan koko perheen arjen helpottaja. Meille on myönnetty Suomalaisen Työn Liiton Yhteiskunnallinen yritys -merkki.
Tilaa apua jo tänään tilauslomakkeella tai soittamalla meille. Vastaamme arkisin 24 h sisällä.
Toimimme valtakunnallisesti.
Hemby Oy
Y-tunnus: 2910554-3
Yhteystiedot
info@hemby.fi
010 299 8 299
Itämerenkatu 3B
00180 Helsinki
Tilaa uutiskirjeemme!
Puheluiden hinnat: 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min (alv 25.5 %) soitettaessa kotimaan lanka- ja matkapuhelinliittymistä.
Yksityinen kotihoito Kruununhaka
Yksityinen kotihoito Kaartinkaupunki
Yksityinen kotihoito Punavuori
Yksityinen kotihoito Ullanlinna
Yksityinen kotihoito Katajanokka
Yksityinen kotihoito Kaivopuisto
Yksityinen kotihoito Etu-Töölö
Yksityinen kotihoito Taka-Töölö
Yksityinen kotihoito Jätkäsaari
Yksityinen kotihoito Lauttasaari
Yksityinen kotihoito Ruskeasuo
Yksityinen kotihoito Munkkiniemi
Yksityinen kotihoito Pitäjänmäki
Yksityinen kotihoito Sörnäinen
Yksityinen kotihoito Alppiharju
Yksityinen kotihoito Vanhakaupunki
Yksityinen kotihoito Oulunkylä
Yksityinen kotihoito Tuomarinkylä
Yksityinen kotihoito Pukinmäki
Yksityinen kotihoito Tapaninkylä
Yksityinen kotihoito Suutarila
Yksityinen kotihoito Suurmetsä
Yksityinen kotihoito Kulosaari
Yksityinen kotihoito Herttoniemi
Yksityinen kotihoito Tammisalo
Yksityinen kotihoito Laajasalo
Yksityinen kotihoito Vartiokylä
Yksityinen kotihoito Jyväskylä
Yksityinen kotihoito Äänekoski
Yksityinen kotihoito Saarijärvi
Yksityinen kotihoito Viitasaari
Yksityinen kotihoito Hankasalmi
Yksityinen kotihoito Pihtipudas
Yksityinen kotihoito Petäjävesi
Yksityinen kotihoito Konnevesi
Yksityinen kotihoito Kannonkoski
Yksityinen kotihoito Siilinjärvi
Yksityinen kotihoito Leppävirta
Yksityinen kotihoito Lapinlahti
Yksityinen kotihoito Kiuruvesi
Yksityinen kotihoito Suonenjoki
Yksityinen kotihoito Pielavesi
Yksityinen kotihoito Sonkajärvi
Yksityinen kotihoito Rautalampi
Yksityinen kotihoito Tuusniemi
Yksityinen kotihoito Ylivieska
Yksityinen kotihoito Pudasjärvi
Yksityinen kotihoito Haapajärvi
Yksityinen kotihoito Haapavesi
Yksityinen kotihoito Siikalatva
Yksityinen kotihoito Siikajoki
Yksityinen kotihoito Pyhäjärvi
Yksityinen kotihoito Taivalkoski
Yksityinen kotihoito Reisjärvi
Yksityinen kotihoito Kärsämäki
Yksityinen kotihoito Alavieska
Yksityinen kotihoito, Kotihoito, Apua hoivakotiin, Apua seniorikotiin, Vanhusten päivätoiminta, Kunnan kotihoidon täydennys, Henkilökohtainen avustaja, Omaishoito, Omaishoitajan vapaa, Omaishoitajan sijainen, Sairaalasta kotiutuminen, Apua muistisairaalle, Ulkosuomalaiset, Pflegedienst Berlin, Pflegedienst Hamburg, Kotisiivous, Jalkahoito, Fysioterapia, Kotipalvelu, Kotiapu, Hoivapalvelu, Kodinhoitaja, Apua senioreille, Avustaja vanhukselle, Seuraa vanhukselle, Vanhusten ystäväpalvelu, Vanhusten ulkoilu, Kotisiivous seniorille, Siivousapu vanhuksille, Vanhustenhoito, Lapsiperheiden kotipalvelu
Suomi
Copyright © 2025 Hemby. Kaikki oikeudet pidätetään.