Hemby
1.12.2021 - 2 min
Aktiivisen työuran loppuminen ja ikääntyminen saattavat luoda aukon sosiaaliseen elämään ja lisätä yksinäisyyden tunnetta.
Arvion mukaan joka kolmas yli 65-vuotias tuntee itsensä ajoittain yksinäiseksi, mutta vain 4–5 prosenttia jatkuvampaa yksinäisyyttä Mieli Ry:n mukaan.
Suomessa asuu yksin noin 350 000 yli 65-vuotiaista ja heille yksinäisyys voi olla merkittävä haaste. Kotiin ei kannata jäädä keräilemään voimia liian pitkäksi aikaa, sillä aktiviteetteihin lähtemisen kynnys voi tällöin nousta.
Miten sitten helpottaa läheistäsi yksinäisyyttä ja aktivoida heidät? Olemme tähän keränneet vinkkejä suosituista aktiviteeteista ikääntyneille sekä käytännön neuvoja miten saada läheisesi aktivoitua, jos hänen omatoimisuutensa alkaa heikentyä.
Monesti yksinäisyyttä kokevalle ikääntyneelle hänen kuunteleminen on kaiken ytimessä, koska kohtaaminen ja kuulluksi tuleminen voivat olla harvinaisuuksia. Se, tapahtuuko kuunteleminen sitten kotona läheisten, ystävien tai oman hoitajan kanssa tai ulkona eri aktiviteeteissa on usein toissijainen seikka.
Jos läheisesi on vielä omatoiminen ja läheisiä/ystäviä on yllin kyllin, voi sosiaalista aktiviteettia tukea:
Antamalla hänelle vinkkejä suosituista tapahtumista lähialueella
Muistuttamalla häntä tapahtumista soittamalla tai laittamalla aktiviteettikalenteri vaikka jääkaapin oveen tai ulko-oveen muistamisen tueksi
Jos omatoimisuus alkaa olla heikompi, voi sosiaalisuutta tukea:
Viettämällä entistä enemmän yhteistä aikaa kotona läheisen tai oman hoitajan kanssa – on se sitten keskustelemisen, kokkaamisen, jumppaamisen tai jopa siivoamisen parissa
Muistuttamalla ja tukemalla aktiviteetteihin lähtöä entistä enemmän
Saattajaa hyödyntämällä niin, että varmistetaan lähtö tai saapuminen aktiviteetteihin oikeaan aikaan, oikeilla varusteilla
’Päivätoimintaa’ käyttämällä, jota monet kaupungit tai tietyt yksityiset toimijat tarjoavat ja jossa kimppataksi tulee noutamaan ikääntyneen kodista ja vie päivän päätteeksi takaisin kotiin
Yhteislaulua ja kahvittelua
Ajankohtaisia luentoja, retkiä ja kahvittelua
Päivätansseja
Palvelutalojen toiminta: muun muassa fysioterapeutin ohjausta ja joogaa
Mikäli omatoiminen osallistuminen eri aktiviteetteihin on ylitsepääsemätön haaste voi ohjattu päivätoiminta olla ratkaisu, joka toimii erityisen hyvin muistisairaille. Päivätoimintaan kuulu useimmiten se, että asiakas haetaan aamulla kodistaan kimppataksilla ja viedään takaisin kotiin iltapäivällä. Päivätoiminnan aktiviteetit vaihtelevat palvelupaikasta toiseen ja myös päivästä toiseen – joten kannattaa tutustua paikallisen toimijan aktiviteetteihin vaikka soittamalla ennen kuin valitsee paikan. Monesti niissä yritetään sitten yhdessä valita sopivat aktiviteetit läheisellesi tekemällä ns. hoito- ja palvelusuunnitelma.
Päivätoimintaa tarjoaa kaupunki ja tietyt yksityiset toimijat. Kaupungin päivätoimintaa varten sekä yksityisiin käytettävien palvelusetelien myöntämistä varten uusien asiakkaiden tulee hakea palvelua soittamalla kaupungin Seniori-info –puhelinneuvontaan. Kun asiakas on saanut myönteisen päivätoimintapäätöksen, hän voi valita kaupungin tarjoaman päivätoimintapaikan (oma/ostettu) tai vaihtoehtoisesti yksityisen tarjoaman päivätoimintapaikan, johon hän voi käyttää palveluseteliä. Yksityisiin voi hakea, vaikka ei saisikaan palveluseteliä, mutta ei silloin saa tukea (50/65euroa /kerta palvelusetelin muodossa). Monesti päivätoimintaan pääsyyn joutuu jonottamaan, koska paikkoja on valitettavasti Helsingissä liian vähän.
Helsingin kaupungin omat päivätoimintapalvelut, joista peritään 17,90 euroa/päivä
Töölö. Töölön palvelukeskus, Töölönkatu 33
Töölö. Päivänsäde, Sibeliuksenkatu 14
Katajanokka. Ilon Pilke, Merikasarminkatu 12
Sörnäinen. Kinaporin Kammari, Kinaporinkatu 9
Sörnäinen. Sointu, Kinaporinkatu 9
Helsingin kaupungin ostamat päivätoimintapalvelut, joista peritään 17,90 euroa/päivä
Ruskeasuo. Alzheimer-yhdistyksen päiväpaikka, Ortoninterveyspuisto, Tenholantie 12
Käpylä. Afasiakeskus, (Aivohalvaukseen sairastuneiden palvelukeskus) Vipusentie 3
Käpylä. Mainio Vire/Vire Koti Käpylä, Koskelantie 22–24
Puotila. Palvelukeskus Ainola (Kuurojen palvelusäätiö), Puotilan Metrokatu 4
Yksityiset päivätoimintatuottajat, joihin voi saada palvelusetelin arvoltaan 50 euroa/päivä, jos siihen ei kuulu kuljetusta, ja 65 euroa/päivä, jos siihen kuuluu kuljetus
Kamppi. MEREO/ Vanhusten Palvelutaloyhdistys ry, Leppäsuonkatu 4 A 00100 Helsinki
Haaga. Ilmari Helanderin vanhustensäätiö, Mäkipellontie 22 D 00320 Helsinki
Pasila. Hoitokoti Päiväkumpu Oy, Pasilankatu 2 00240 Helsinki
Viikki. Hoivaonni Oy, Pasteurinkatu 1 A 00790 Helsinki
Ruskeasuo (Ruotsinkielinen). Folkhälsan, Mannerheimvägen 97 00280 Helsingfors
Lisäksi: Helsingin kaupunginkirjasto tarjoaa kotikirjastopalvelua, jossa aineisto toimitetaan neljän viikon välein ja samalla noudetaan palautuva aineisto. Lisää informaatiota saa ja hakemuksen voi tehdä puhelimitse arkisin kello 12–15. Muina aikoina voit jättää viestin vastaajaan. Voit myös lähettää sähköpostia osoitteeseen kotikirjasto@hel.fi.
”Perustin Hembyn, koska halusin parempaa tukea äidilleni. Hän oli ensimmäinen asiakkaamme, nyt autamme jo satoja senioreita ja lapsiperheitä.”
Richard Nordström
Perustaja, Hemby
Hemby on uuden ajan hoivapalvelu, joka tuo mielenrauhaa asiakkaamme ja hänen omaistensa arkeen. Tarjoamme henkilökohtaista arjen apua, hoivaa ja siivousta aina samalta, luotettavalta avustajalta, hoitajalta tai siivoojalta. Jo tuhannet tyytyväiset asiakkaat luottavat meihin päivittäin.
Hemby auttaa kaikkia – vauvasta vaariin. Siksi emme ole vain hoivapalvelu, vaan koko perheen arjen helpottaja. Meille on myönnetty Suomalaisen Työn Liiton Yhteiskunnallinen yritys -merkki.
Tilaa apua jo tänään tilauslomakkeella tai soittamalla meille. Vastaamme arkisin 24 h sisällä.
Toimimme valtakunnallisesti.
Hemby Oy
Y-tunnus: 2910554-3
Yhteystiedot
info@hemby.fi
010 299 8 299
Itämerenkatu 3B
00180 Helsinki
Tilaa uutiskirjeemme!
Puheluiden hinnat: 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min (alv 25.5 %) soitettaessa kotimaan lanka- ja matkapuhelinliittymistä.
Yksityinen kotihoito Kruununhaka
Yksityinen kotihoito Kaartinkaupunki
Yksityinen kotihoito Punavuori
Yksityinen kotihoito Ullanlinna
Yksityinen kotihoito Katajanokka
Yksityinen kotihoito Kaivopuisto
Yksityinen kotihoito Etu-Töölö
Yksityinen kotihoito Taka-Töölö
Yksityinen kotihoito Jätkäsaari
Yksityinen kotihoito Lauttasaari
Yksityinen kotihoito Ruskeasuo
Yksityinen kotihoito Munkkiniemi
Yksityinen kotihoito Pitäjänmäki
Yksityinen kotihoito Sörnäinen
Yksityinen kotihoito Alppiharju
Yksityinen kotihoito Vanhakaupunki
Yksityinen kotihoito Oulunkylä
Yksityinen kotihoito Tuomarinkylä
Yksityinen kotihoito Pukinmäki
Yksityinen kotihoito Tapaninkylä
Yksityinen kotihoito Suutarila
Yksityinen kotihoito Suurmetsä
Yksityinen kotihoito Kulosaari
Yksityinen kotihoito Herttoniemi
Yksityinen kotihoito Tammisalo
Yksityinen kotihoito Laajasalo
Yksityinen kotihoito Vartiokylä
Yksityinen kotihoito Jyväskylä
Yksityinen kotihoito Äänekoski
Yksityinen kotihoito Saarijärvi
Yksityinen kotihoito Viitasaari
Yksityinen kotihoito Hankasalmi
Yksityinen kotihoito Pihtipudas
Yksityinen kotihoito Petäjävesi
Yksityinen kotihoito Konnevesi
Yksityinen kotihoito Kannonkoski
Yksityinen kotihoito Siilinjärvi
Yksityinen kotihoito Leppävirta
Yksityinen kotihoito Lapinlahti
Yksityinen kotihoito Kiuruvesi
Yksityinen kotihoito Suonenjoki
Yksityinen kotihoito Pielavesi
Yksityinen kotihoito Sonkajärvi
Yksityinen kotihoito Rautalampi
Yksityinen kotihoito Tuusniemi
Yksityinen kotihoito Ylivieska
Yksityinen kotihoito Pudasjärvi
Yksityinen kotihoito Haapajärvi
Yksityinen kotihoito Haapavesi
Yksityinen kotihoito Siikalatva
Yksityinen kotihoito Siikajoki
Yksityinen kotihoito Pyhäjärvi
Yksityinen kotihoito Taivalkoski
Yksityinen kotihoito Reisjärvi
Yksityinen kotihoito Kärsämäki
Yksityinen kotihoito Alavieska
Yksityinen kotihoito, Kotihoito, Apua hoivakotiin, Apua seniorikotiin, Vanhusten päivätoiminta, Kunnan kotihoidon täydennys, Henkilökohtainen avustaja, Omaishoito, Omaishoitajan vapaa, Omaishoitajan sijainen, Sairaalasta kotiutuminen, Apua muistisairaalle, Ulkosuomalaiset, Pflegedienst Berlin, Pflegedienst Hamburg, Kotisiivous, Jalkahoito, Fysioterapia, Kotipalvelu, Kotiapu, Hoivapalvelu, Kodinhoitaja, Apua senioreille, Avustaja vanhukselle, Seuraa vanhukselle, Vanhusten ystäväpalvelu, Vanhusten ulkoilu, Kotisiivous seniorille, Siivousapu vanhuksille, Vanhustenhoito, Lapsiperheiden kotipalvelu
Suomi
Copyright © 2025 Hemby. Kaikki oikeudet pidätetään.