"Vanhuuden ei kuulu olla selviytymistä" – Omaisen Inken tarina siitä, miten apu löytyi juuri oikealla hetkellä

Kun omainen asuu yksin kaukana, huoli ikääntyvästä läheisestä ei koskaan hellitä

Inke asuu perheen ainoana lapsena Helsingissä. Hänen isänsä elää yksin pienellä paikkakunnalla Lapissa – kaukana tyttärestä, kaukana palveluista.

Kun isän muistisairaus alkoi edetä, arjen tasapaino järkkyi. Etäisyys teki tilanteesta henkisesti raskaan. Auttaminen puhelimen päästä ei enää riittänyt, mutta fyysisesti paikalle pääseminen ei etäisyydestä johtuen ollut mahdollista. Isän kotona asuminen alkoi näyttää yhä epävarmemmalta.

Inke tiesi, mitä tarvittaisiin: luotettavan ihmisen isän seuraksi Lappiin. Jonkun, joka olisi läsnä silloin, kun hän itse ei pysty.

Mutta apua ei kuitenkaan löytynyt.

Väliinputoaja – kun avun kriteerit eivät täyty, mutta arki on jo kovaa

Pienellä paikkakunnalla yksityisten palveluiden löytäminen osoittautui vaikeaksi. Monissa paikoissa "verkot olivat vesillä" jopa useiden kuukausien ajan.

Keväällä 2025 tilanne muuttui entistä kiperämmäksi: Inken isältä evättiin ajokortti. Lähimpään kauppaan on kymmenen kilometriä matkaa, ilman omaa autoa ja ilman julkista liikennettä.

Kunnallinen puoli ei tuonut helpotusta. Inken isä oli jäänyt jonkinlaiseksi väliinputoajaksi: toimintakyky ei ollut riittävän heikko täyttääkseen kunnallisen avun kriteerit, mutta itsenäinen selviytyminen oli jo merkittävästi vaikeutunut. Avustettua taksiakaan asiointeihin ei myönnetty. Tilanne tuntui omaisesta kaikin puolin toivottomalta.

Palaset loksahtivat kohdalleen – lähes liian hyvin

Inke oli jättänyt Hembyllä yhteydenottopyynnön muutamia viikkoja aiemmin. Hemby lähti etsimään sopivaa helpperiä – ja sellainen löytyi juuri oikealla hetkellä.

"Huhtikuisena perjantaina tuli tieto, että ajolupaa ei jatketa, ja parin päivän sisällä saatiin Hembyltä puhelu, että nyt on löytynyt avustaja. Meidän kohdallamme palaset loksahtivat uskomattoman hyvin kohdalleen. Apu sattui löytymään juuri silloin, kun sille oli oikeasti tarve."

Kuukausien yrittämisen jälkeen tilanteeseen oli löytynyt ratkaisu. Helpotus oli sanoinkuvailematon – sekä Inkelle että hänen isälleen.

Enemmän kuin apua – helpperi on tullut osaksi perhettä

Tuki, jota isä saa, ei ole pelkkää asiointiapua. Se on yhdessäoloa, rutiineja ja arjen jatkuvuuden mahdollistamista. Avun vastaanottamisesta on tullut isälle luontevaa, koska se ei tunnu hoivaamiselta – se tuntuu naapuriavulta.

"Ei ole tarvinnut luopua kaikesta, vaikka muistisairaus on edennyt."

Joka keskiviikko tapahtuva käynti rytmittää isän viikkoa. Hän odottaa helpperin tuloa ja rutiinit tuntuvat hyvältä.

Helpperi on ollut läsnä myös vaikeimmissa hetkissä – ei vain arjen askareissa. Terveydenhuollon tilanteissa helpperi toimii ikään kuin Inken silminä ja korvina paikan päällä, kun uutta tietoa tulee paljon kerralla. Kun taas koiran lopetushetki koitti, helpperi oli siinäkin rinnalla.

"Helpperi on ollut korvaamaton apu sekä arkisissa askareissa että vaikeammissakin hetkissä. Esimerkiksi tilanteessa, jossa koira piti viedä lopetettavaksi."

Lähellä – vaikka välimatka on pitkä

Inke soittelee isälleen useamman kerran viikossa. Mutta hän tietää, että puhelu ja fyysinen läsnäolo ovat kaksi eri asiaa.

Hembyn sovellus on toiminut siltana arjen ja etäisyyden välillä. Jokaisen käynnin jälkeen Inke saa tiedon siitä, mitä isän päivään kuului – ei vain käytännön asioita, vaan myös tunnelmat ja pienet hetket. Sovellus ei ole seurantaväline, vaan aktiivinen yhteys helpperin ja omaisen välillä.

Aina ei tarvitse pärjätä yksin

Inke tunnistaa suomalaiseen kulttuuriin juurtuneen ajattelutavan – sen, että kaikesta täytyy selvitä omin voimin. Erityisesti vanhemmilla ihmisillä tämä asenne voi olla syvällä.

"Meillä suomalaisilla ja erityisesti vanhemmilla ihmisillä on sellainen ajattelumalli, että kaikessa pitää pärjätä yksin."

Inke toivoo, että hänen tarinansa voisi rohkaista muita. Hän korostaa erityisesti ennaltaehkäisevää ajattelua: apua ei pitäisi hakea vasta kriisin keskellä.

"Suosittelen kaikille, että kannattaa testata ja tutustua palveluihin silloin, kun akuuttia tilannetta ei ole päällä. Varsinkin jos iäkäs ihminen asuu toisella paikkakunnalla ja välimatkat on pitkät – vaikka se läheinen vielä pärjäisi itsekin."

Inken sanoin: vanhuuden ei kuulu olla selviytymistä. Se voi olla elämistä – silloin, kun apua uskalletaan ottaa vastaan ajoissa.

"Haluaisin, että moni muu kuulisi, että näin voi ja saa tehdä. Että tämmöistä apua ylipäätään on olemassa."